Kotimatka sujui hilpeissä tunnelmissa. Kerrattiin tapahtumia ja päätettiin mennä pesäpallo-otteluun vielä monta kertaa. Vain Kooli oli tavallista hiljaisempi. Kun Reppu sitten kysäisi, että oliko luu ollut hapan, selvisi alakulon syy. ”Poliisin pitäisi hakea rosvot, mutta kukaan ei tehnyt mitään. Olisin itse soittanut numeroon 112, mutta en voinut, koska kännykän akku oli tyhjä”.
Nyt olivat kaikki ymmällään. Asiaa tarkemmin puitaessa selvisi, että Koolin mieltä oli jäänyt painamaan kentältä kuuluneet huudot, joissa sanottiin ”laiton”. Rosvothan tapaavat tehdä laittomia asioita. Koolin murheet kaikkosivat, kun Reppu kertoi, että pesäpallossa ei ole rosvoja kentällä. ”Laiton” tarkoittaa vain sitä, että pallo on lyöty kentän rajojen ulkopuolelle, jolloin pesältä toiselle ei voi juosta. Arvaat varmaan, että nauru raikui, kun tämä sekaannus selvisi.
Tapahtumien täyttämä retki oli takana ja Titi-äiti kotiovella vastassa. Hän halasi kaikkia yhtä aikaa ja jokaista erikseen. Herkullinen iltapala oli odottamassa ja sitä syötäessä myös aurinko vaipui metsän taa omille unilleen.
Käykö aurinko iltapesulla, siitä ei ole varmaa tietoa. Mutta Reppu ja kaverukset käyvät. Erityisen tärkeää oli rassata peikot suusta huolellisella harjauksella. Eikä siinä ole kyse Haukilahden Peikoista, vaan niistä ilkeistä nakertajista eli hammaspeikoista.
Kun kaikki viimein lepäsivät ritirinnan puhtaissa lakanoissa, luki äiti iltasadun; pesäpallosta kertovan, mistäpä muusta. Repun mieleen oli päivän mittaan juurtunut erilaisten lyöntien nimiä. Unessaan hän sitten taitavasti näpäytti, pomputti, löi saumaan ja väliin, iski kumuraa ja korkeaa koppilyöntiä. Unen lopussa Reppu oli kentän keskellä parhaan pelaajan palkinto kädessään yleisön taputtaessa seisaaltaan.
