Pian istuttiin bussin takarivillä, kaikki kolme rinnatusten. Ruufus vihelteli tämän
tästä. Jos Reppu oikein erotti, nyt oli menossa Tähti ja meripoika.
- Mitäs pidit, kysyi Ruufus yllättäin, ja käänsi katseensa kohti Höpöä.
- Nougat oli parasta ja sitten suklaa. Mansikka oli vähän äitelää.
- Tarkoitin pelimanneja siellä Espan lavalla.
- Mikä ihmeen Espa?
- No se Esplanadin lava, jossa juuri oltiin. Espaksi sitä puistoa ainakin silloin kutsuttiin, kun minä hyppäsin laivaan.
- Jaa, olihan ne. Minusta paras oli se pyöreärillinen, joka soitteli Kissalan polkkaa sillä ilmapallosta, pyykkipojasta, pahvista ja narusta rakennetulla härvelillä.
Ruufus oli nähnyt matkoillaan jos jonkinlaista soittoniekkaa, jonka olisi kannattanut harjoitella vielä tovi ennen julkista esiintymistä. Vastaavasti kohdalle oli osunut lukematon määrä kiistattomia mestareita. Olipahan kertomansa mukaan törmännyt myös pillipiipariin, joka huilua soittaen oli karkottanut tiehensä kaupunkia riivanneet hiiret ja rotat. Juuri tämä laaja kokemus auttoi Ruufusta erottamaan hyvän huonosta, aidon falskista ja toden valheesta.
- Täytyy sanoa, ettei tuontasoisia mehupillin soittajia tapaa jokaisessa kadunkulmassa. Veikkaan että Kalkutan kaupungin käärmeetkin menisivät umpisolmuun tuota kuullessaan.
Höpö alkoi jo miettiä, pitäisikö tästä kaverista sittenkin päästä eroon. Niin oudoilta sen jutut kuulostivat.